Työhyvinvointitutkimuksen kehitysehdotukset
Kehitysehdotukset on koostettu yhteistyössä av-alan asiantuntijoiden kanssa Työterveyslaitoksen av-alan työhyvinvointitutkimuksen pohjalta joulukuussa 2024.
Työhyvinvointitutkimuksen kehitysehdotukset luotiin joulukuussa 2024 osana silloin valmistunutta Työterveyslaitoksen tutkimusta, joka selvitti riippumattomissa tuotantoyhtiöissä työskentelevien ammattilaisten työhyvinvoinnin ja jaksamisen tilaa.
Elokuva- ja tv-alalla työskentelevien työhyvinvoinnin nykytilaa selvitettiin kyselyn (vastaajia 621) ja alan hyvinvoinnin kehitystarpeita työpajojen (osallistujia 21) avulla. Kehitystarpeita arvioitiin ja niistä muokattiin asiantuntijapaneelissa kehitysehdotuksia.
Kehitysehdotukset on jaoteltu toimiin, joita työnantajat, yksittäiset alan tekijät, päättäjät, alan järjestöt ja rahoittajat voivat tehdä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi elokuva- ja tv-alalla.
Tutkimus toteutettiin osana Avaus-vastuullisuushanketta ja sen toteuttamisesta vastasi Työterveyslaitos yhteistyössä Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n, Suomen Journalistiliiton sekä Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry:n kanssa. Tutkimushanketta rahoittivat opetus- ja kulttuuriministeriö (osa EU-rahoitusta), Työterveyslaitos ja yhteistyötahot.
Kehitysehdotukset
Lue alta tai lataa PDF-tiedostona kehitysehdotukset.
-
Mitä työnantaja voi tehdä?
- Huolehdi, että työssä noudatetaan lain velvoitteita työympäristön ja työolosuhteiden turvallisuudesta, työntekijöiden terveyden edistämisestä ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta työhönotossa.
- Mitoita esihenkilöasemassa olevien työmäärä siten, että johtamistyölle jää aikaa.
- Seuraa työkuormituksen määrää ja mahdollisia työuupumusoireita. Puutu tarvittaessa. Panosta työhyvinvointiin myös lyhyissä työsuhteissa ja toimeksiannoissa.
- Laadi toimintamalli ja hanki työyhteisöön osaamista työpaikkakiusaamisen, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi ja niihin puuttumiseksi.
- Suunnittele ja aikatauluta tuotantojen ennakko työ huolellisesti, jotta työkuormitus vähenee tuotannon myöhemmissä vaiheissa ja tuotantovaiheen työpäivät eivät veny liian pitkiksi.
- Varmista, että tuotanto-osaston työntekijöillä on riittävä osaaminen ja perehdytys, erityisesti uusiin työtehtäviin tultaessa. Huolehdi, että tukea työtehtävien hoitamiseen on saatavilla ja työntekijät tietävät, mistä tukea saa.
- Perehdytä kunkin tuotannon työntekijät tehtäviin, työtapoihin, viestintäkanaviin, laitteisiin ja tuotannon erityispiirteisiin. Perehdytä lisäksi työryhmät yhteisesti työn tavoitteeseen ja varmista työntekijöiden turvallisuusosaaminen mm. laitekoulutuksin.
- Järjestä esihenkilöille ja työntekijöille säännöllisesti tilaisuuksia työtehtävien ja työn tavoitteiden läpikäymiseen ja seurantaan sekä kehityskeskusteluihin ja palautteen antamiseen työn aikana ja sen jälkeen.
- Järjestä työryhmien jäsenille tilaisuuksia kokoontua riittävän usein yhteen tuotantojen eri vaiheissa tiedonkulun varmistamiseksi.
- Järjestä tuotantojen päättyessä purkukeskustelu ja käsittele siellä esiin nousseet työhyvinvointiin vaikuttavat parannusehdotukset. Ota ehdotukset huomioon seuraavissa tuotannoissa.
- Huolehdi siitä, että työ toteutuu sopimusten mukaisesti eikä työntekijän vastuu kasva sovittua suuremmaksi.
- Tarjoa tilaisuuksia työnkiertoon työntekijöille, jotka ovat toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Se edistää osaamista ja motivaatiota.
-
Mitä voin itse tehdä alalla työskentelevänä?
Johto- ja esihenkilöasemassa
- Anna palautetta työn jälkeen ja aikana.
- Kehitä omaa osaamistasi esimerkiksi mentoroinnin avulla.
- Kanna vastuuta työryhmän psykologisen turvallisuuden luomisesta, jotta kaikki ryhmän jäsenet voivat yhdessä ylläpitää pelotonta ilmapiiriä.
Kaikissa alan tehtävissä
- Anna palautetta työn jälkeen ja aikana.
- Huolehdi hyvästä työkäyttäytymisestä sekä kiusaamisen, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemisestä ja niihin puuttumisesta.
- Varmista, että oma työturvallisuusosaamisesi on työtehtäviesi tasalla.
- Seuraa omaa ja työtovereiden työkuormituksen määrää ja mahdollisia työuupumusoireita.
- Ota liika työkuormitus puheeksi varhaisessa vaiheessa.
-
Mitä kaikki elokuva- ja tv-alan toimijat voivat tehdä?
- Levittää alalla käytäntöön tietoa työhyvinvoinnin myönteisestä vaikutuksesta työn tuottavuuteen ja alan yritysten menestykseen.
- Pyrkiä rakenteellisten muutosten avulla kohtuullisen pituisiin työpäiviin ja ennakoitaviin työaikoihin.
-
Mitä rahoittajat ja päättäjät voivat tehdä?
- Ohjata tuotantojen ennakkotyöhön lisää rahoitusta, jotta työkuormitus vähenee tuotannon myöhemmissä vaiheissa.
- Ohjata rahoitusta tuotantojen ideointiin ja kehittelytyöhön.
- Järjestää tuottajille rahoitusneuvontaa.
- Etsiä alalle uusia rahoituskeinoja.
-
Mitä alan järjestöt sekä rahoitus- ja koulutusorganisaatiot voivat tehdä?
- Tarjota henkilöstöjohtamisen koulutusta tuotanto-osastolla työskenteleville, tuotantoa opiskeleville sekä työnantajan työnjohtovaltaa käyttäville.
- Tukea johtamista avoimella ja läpinäkyvällä mentoroinnilla.
- Tarjota koulutusta työturvallisuusasioista, työn vaara-, haitta- ja kuormitustekijöiden arvioinnista ja työlainsäädännöstä sekä työpaikkakiusaamisen, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tunnistamisesta, niiden ehkäisemisestä ja niihin puuttumisesta.
- Tarjota tuottajille ja tuotantoa opiskeleville koulutusta budjetointiin ja tuotannonsuunnitteluun.
- Huolehtia, että palkkaus on oikeassa suhteessa työn vaativuuteen, työkokemukseen ja osaamiseen.
- Perustaa elokuva- ja tv-alalle toimielimen, joka huolehtii yhteisistä työhyvinvointia tukevista ohjeistuksista ja toimintamalleista sekä niistä tiedottamisesta.