Tuotannon turvallisuus ja riskien arviointi

Av-alan muuttuvissa työympäristöissä turvallisuutta lisätään ennakoivalla turvallisuusjohtamisella. Tähän artikkeliin on koottu erilaisia työkaluja ja menetelmiä turvallisuuden arvioinnin, suunnittelun ja ylläpidon tueksi.

Turvallisuus ja riskien tunnistaminen ovat av-alan tuotannoissa elintärkeitä. Alalla työskennellään usein vaativissa ja vaihtuvissa työympäristöissä oli kyse sitten korkealla työskentelystä, haastavista sääolosuhteista tai raskaan kaluston käsittelystä. Vaihtuvat työryhmät ja aikataulupaineet tuovat myös omat haasteensa turvalliseen työskentelyyn. Perusteellisella riskien arvioinnilla ja turvallisuussuunnittelulla voidaan ehkäistä tapaturmia ja vaaratilanteita sekä taata kaikille työntekijöille ja tuotantoon osallistuville turvallinen ja hyvinvointia tukeva työympäristö.

Kun puhutaan kokonaisvaltaisesta työturvallisuudesta, kyse ei ole pelkästään fyysisistä vaaroista, vaan yhtä lailla psykologisesta sekä sosiaalisesta turvallisuudesta. Näiden kaikkien osa-alueiden tukemiseen tarvitaan huolellista ennakkosuunnittelua, selkeitä toimintamalleja sekä riittäviä resursseja.

Keskeistä on ennakointi: vaarojen tunnistaminen, riskien arviointi ja niihin puuttuminen ajoissa.

Vaikka turvallisuuteen panostaminen saatetaan joskus nähdä kulueränä, todellisuudessa kyse on tärkeästä investoinnista. Ennaltaehkäisevä turvallisuustyö ei ainoastaan suojele työryhmän hyvinvointia ja työkykyä, vaan ehkäisee myös tuotannollisia viivästyksiä ja lisäkustannuksia.

Tarkistuslistat voivat toimia käytännönläheisenä apuna tuotannon turvallisuutta suunniteltaessa tai mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Erilaisista oppaista voi puolestaan saada apua kattavamman riskianalyysin tai turvallisuuskartoituksen tekemiseen. Lisäksi tuotannoissa kannattaa tarvittaessa hyödyntää turvallisuuden ammattilaisten tekemää arviointi- ja suunnittelutyötä.

Työkaluja ja menetelmiä tuotantojen turvallisuuden varmistamiseen ja riskiarviointiin

Tarkistuslistoja elokuva- ja tv-alan tuotantojen turvallisuuteen

Työkaluja turvallisuuskartoitukseen

  • OiRA on Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston kehittämä työkalu, jolla voi tehdä kattavan, englanninkielisen turvallisuuskartoituksen tuotannolle.
  • Työturvallisuustutka on maksuton digisovellus, joka auttaa etenkin pysyvämpiä, pieniä ja keskisuuria työpaikkoja tunnistamaan työpaikan työturvallisuus- ja terveysriskit. Sen avulla tunnistetaan vaara- ja kuormitustekijät, arvioidaan riskin suuruus, määritetään toimenpiteet ja arvioidaan jäljelle jäävä riski.

Tueksi työpaikan toimintamallien rakentamiseen

Artikkeli pohjautuu yllä oleviin sivustoihin (vierailtu 19.12.2024).

Työturvallisuus rakentuu kolmiosaisesti

  • Fyysinen turvallisuus viittaa työympäristön turvallisuuteen, terveellisyyteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Turvallisuus on vaarattomuutta, uhkaamattomuutta ja saavutettavuutta.
  • Psykologinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että voi tehdä virheitä ja ilmaista ajatuksia, tunteita ja eriäviä mielipiteitä sekä keskustella hankalista asioista. Lue lisää psykologisesta turvallisuudesta.
  • Sosiaalinen turvallisuus on sitä, että kokee osallisuutta ryhmässä eikä pelkää tulevansa syrjityksi tai karkotetuksi siitä.

Tutustu myös