Aivoergonomia av‑alalla – yksilön ja työyhteisön asia

Aivoergonomia on aivojen rajallisuuden ja tarpeiden huomioimista ja ymmärtämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa projekteissa, työssä ja työyhteisöissä sen huomioimista, miten esimerkiksi tunneilmasto ja tunteet vaikuttavat ihmiseen ja mitä ajatteluntoiminnot (mm. muisti, keskittyminen) edellyttävät vaativassa ja luovassa työssä.

Aivoergonomia jaetaankin usein kognitiiviseen eli ajatteluntoimintojen aivoergonomiaan ja affektiiviseen eli tunnetoimintojen aivoergonomiaan. Luonnollisesti nämä ovat kietoutuneina toisiinsa, mutta itsensä tai toisten työn johtamisessa on hyödyllistä ne myös erottaa.

Otetaanpa näistä pari esimerkkiä. Tiedämme tutkitun tiedonkin pohjalta, että tunteet tarttuvat. Jokainen tuo tilaan tullessaan aina jotakin mukanaan. Siksi juuri aivoergonomia on aina yksilön ja yhteisön asia. Olemme kaikki vastuussa työ- ja toimintaympäristön tunneilmastosta. Elokuva-, tv-, mainos- ja videoalan työtehtävät ovat usein hyvin aikapaineistettuja ja myös emotionaalisesti vaativia, minkä vuoksi tekemisen ja kuormituksen kannalta on väliä, millaisessa tunneilmastossa työtä tehdään.  

Kun työpaikalla vallitsee toimintakulttuuri, joka vahvistaa ihmisten yhteenkuuluvuutta, aivot toimivat ja voivat paremmin. Tutkimus on myös kiistatta vahvistanut sen, että hyväntahtoiset ja psykologisesti turvalliset yhteisöt saavat enemmän aikaan, tekevät vähemmän virheitä ja ovat luovempia. Huomionarvoista jokaiselle meistä on se, että lämpö ei maksa tai ota aikaa yhtään enempää!

Kognitiivisesta aivoergonomiasta on paljon erilaisia käytännönläheisiä sovelluksia. Yksi helppo muistisääntö on se, että kognitiivinen aivoergonomia on suojaamista, niputtamista ja taukoja. Keskeytyksistä on tullut työelämämme yksi iso kuormittaja. Kun kognitiivisesti ja emotionaalisesti vaativa av-alan työtehtävä keskeytyy, voi mennä kymmeniä minuutteja päästä samaan mielentilaan ja ajatukseen. Syntyy tehtävänvaihtokustannusta. Se on aivoille kuormittavaa, mutta näkyy myös työn rahallisissa kustannuksissa. Kukaan ei hyödy.

Työtä voi ja kannattaa suojata, sillä keskittyneenä saamme paljon aikaan ja aikaansaaminen tyydyttää ja tyynnyttää mieltä.

Voimme paremmin, kun saamme tehdä sitä, mitä olimme tulleet tekemään. Tämäkin on yksilön ja yhteisön asia, sillä olemme myös taitavia keskeyttämään itse itsemme. Työn suojaamisesta kannattaa puhua ja sopia projekteissa ja työympäristöissä, joissa on poikkeuksellinen riski keskeytyksille.

Samoin kuin keho, myös mieli hyötyy tauoista. Taukoja on luonnollisesti monenlaisia. Tauot eivät missään tapauksessa luovallakaan alalla ole ajanhukkaa – päinvastoin! Juuri taukojen kohdalla mieli yhdistelee ideoita ja saa uusia ajatuksia, kun mikään muu ei kuormita ajattelun toimintoja.

Tauoilla tapahtuu myös tarpeellista palautumista. Palautuminen on meille välttämätöntä. Jo pienestikin väsyneenä ihmisen ammatillinen itsetunto, käsitys omasta arvosta ja osaamisesta alkaa alentua. Av-alan toimijat tarvitsevat työssään kognitiivis-emotionaalista tarkkuutta ja herkkyyttä, sillä juuri tällä herkkyydellä tehdään kaikkea sitä hienoa, mitä ala tekee.

Av-alan ammattilaisen aivot ovat samanlaiset kuin muillakin, vaikka av-alan työssä on tiettyjä erityispiirteitä. Aivoergonomian näkökulmasta alalla kannattaa todellakin huomioida aivojen luonnetta ja rajallisuuksia. Erityismainintana yksi asia: aivot rakastavat järjestystä ja ennakoitavuutta. Ja millaisia tuotannot ja työ usein ovatkaan?!

Miten sitten yksilöt, yhteisöt ja johto voivat vahvistaa ennakoitavuutta ja järjestystä? Uskon, että isoin ja pienin teoin. Jokainen pienikin teko vahvistaa työ- ja toimintakykyä alan reaktiivisissa, paineistetuissa, arvostelulle altistetuissa ja kunnianhimoisissa tai intohimoisissa tilanteissa. Työn suojaaminen, tauottaminen ja vakuuttuneisuus hyväntahtoisuudesta ovat mahdollisia keinoja jokaiseen tuotantoon. Ne kaikki ovat myös ennakoitavuutta ihmiselle.

Kasvun kolmen P:n sääntö on pysäkki, perspektiivi ja patistelu. Vastaava kolmen T:n sääntö puolestaan rakentaa tunnistamisen, tunnustamisen ja toimimisen polun.

Ala hyötyy pysäkeistä, pienistä viiden minuutin hetkistä, joissa aidosti tunnistetaan ja tunnustetaankin ehkä jotakin, jotta voidaan toimia oikean asian suhteen. Alan valmennuksissa nousee kerta toisensa jälkeen esiin juuri pysäkkien tärkeys. Vain pysähtyessä näemme tarkasti, jolloin myös ymmärrämme patistella tarpeellista asiaa. Pysäkit ovat sekä reaktiivista että proaktiivista hyvinvointia vahvistavaa, sillä ne kietovat yhteen aivoille tärkeät asiat, ennakoitavuuden, välittämisen ja tauon.

Aivoergonomia on sopimusasia ja taito, jota jokainen oppii arjessa helposti. Hyödymme työyhteisöllisesti pysäkeistä, joilla voimme löytää työn suojaamisen keinoja, sopia toimivista taukokäytänteistä sekä siitä, miten jokainen voi kohdata ja kohdella hyväntahtoisesti – myös itseään.

Psykologian uudehko termi kanssalainen tarkoittaakin juuri hyväntahtoista ihmistä tai kollegaa, joka ymmärtää toista ja välittää. Av-alalla kanssalaisuus rakentaa tuotantoja, joissa inhimillisillä ihmisillä on vakuuttuneisuus ja mahdollisuus alan ammattilaisina olla samalla puolella. Näillä kovaan tieteeseen ja tutkimustietoon perustuvilla keinoilla saamme alalle asteittain enemmän aivoterveitä tuotantoja ja ihmisiä. Aivoergonomia on meidän jokaisen ja meidän yhteinen asia.